Asiakas: Liedon kunta
Kuvittaja: Ikaros Ainasoja
Liedon kunta sai itselleen toivomansa kaltaisen, nuorempaan lukijakuntaan vetoavan ja värikkään kirjastoauton.
Kuvan suunnitteluun osallistui neljä kuvittajaamme: Ikaros Ainasoja, Mika Kurkilahti, Juha-Pekka Nyrhilä ja Pauliina Hartzell. Lopullinen kuvitus on Ikaros Ainasojan toteuttama.
Suunnitteluvaiheessa päädyimme ideaan toisessa ulottuvuudessa tai toisella planeetalla sijaitsevaan Lietoon, jossa kunnan tunnistettavaa vesitornia muistuttava avaruusalus on laskeutunut taianomaisen metsän lähimäelle. Metsän läpi virtaa Aurajokea kuvastava virta.
Autossa on kuvattuna neljä hahmoa: lammaspukuun pukeutunut kala ja äänikirjoista pitävä korvameduusa, jotka ovat saapuneet aiemmin mainitulla avaruusaluksellaan lainaamaan kirjoja taikametsän lukemisesta kiinnostuneille hybridieläimille (keltainen ja turkoosi eläin auton toisessa kyljessä).
Auton kuvituksessa esiintyvät hahmot ovat kolmen kuvittajan yhdessä suunnittelemia